08.12.2006 - 15:56
Hieman tietoa haikujen estetiikasta löytyy Alan W. Wattsin loistavasta kijasta Zen, kappaleessa Zen taiteessa.
04.12.2006 - 12:00
Haikublogi jää nyt tauolle vähäksi aikaa, tai ainakin uudet merkinnät vähenevät, koska olen muuttanut uuteen taloon, jossa ei ole vielä nettiä. Jos olette ihmetelleet uusien haikujen vähäistä määrää johtuu se remontista, jota on tehty nyt yli kuukauden. Se onkin ollut loistava keino päästä eroon liiallisesta älyllisestä ajattelusta tekemällä jotain ruumiillista työtä. Toisaalta, on se remontti ja muutto syönyt miestäkin. Olen odottanut innolla sitä päivää, kun pääseen uuteen kotiin, heittämään itseni pitkäksi sohvalle. Juoden hyvää kahvia ja vain olla, joutilaana. Toivotavasti niitä runojakin alkaa sitten syntymään.
20.11.2006 - 21:38
uni ei tule
ikkunasta avautuu
tyhjä öinen kaupunki
17.11.2006 - 12:48
Siitä on jo aikaa kun kaverini tuli yhtenä loppukesän päivänä
vastaan ja kertoi koko kaupungin olleen muurahaisten valtaama. Niillä
oli nimittäin parveilulennon aika. Minulta se oli kokonaan jäänyt
näkemättä. Olisin niin halunnut kokea sen, siksi se ajatus on jäänyt
mieleeni kummittelemaan. Lentävät muurahaiset vievät ajatukseni
takaisin lapsuuteeni maaseudulle. Tuolloin olin innokas luontoa tutkiva
pikkupoika ja seurasin tiiviisti muurahaisten (tarkemmin mauriaisten)
elämää kotipihalla. Niiden kulkua reiteillänsä, suojamuurien
rakentamista pesäaukkojen ympärille ja saaliin raahamiista sinne. Pidin
kirjaa muurahaisten aktiivisuudesta vuorokauden eri aikoina.
Lentomuurahaisten tullessa esiin innostuin entisestään kun yritin
löytää kaikille siivekkäille omaa pesäpaikkaa, nostamalla niitä pois
kivetyksiltä ja viemällä ne turvaan maan koloihin ja aukkoihin.
Yksi päivä kun
muurahaiset täyttävät
ilmatilan kokonaan
02.11.2006 - 22:40
Lumi yllätti –
vielä vihreät lehdet
syreenin yllä
Edellinen kirjoitusmuoto on aika vakiintunut länsimaalainen tapa. Voisihan sitä haikuja kirjoittaa hiukan japanilaisittainkin. Vaikka siten että lukijan tehtävänä on tavuttaa runo itse. Tai ylhäältä alas, ja vasemmalta oikealle.
Lumi yllätti vielä vihreät lehdet syreenin yllä
s v l
y i u
r e m
e l i
e ä
n y
i v l
n i l
h ä
y r t
l e t
l ä i
ä t
l
e
h
d
e
t
31.10.2006 - 23:51
Yksi pieni, mukava, muistikuva palasi kesän ajalta. Minulla oli ollut
pitkät hiukset jo vuosia (ellei jopa vuosikymmen) ennen kuin leikkautin
ne lyhyemmiksi. Pitkiksi ne ovat tosin taas kasvamassa.
Hiustenleikkuu ja
jälleen pitkästä aikaa
tunnen tuulen niskassa
25.10.2006 - 21:49
pihatiellä
ruskalehdet mattona
kotiin palatessa
23.10.2006 - 21:51
Viilenevä sää
punertaa hehkuviksi
pihlajanmarjat
20.10.2006 - 13:43
Tässä vuodenajassa on inhottavaa ikävä harmaa taivas, joka voi kestää päiviä. Vaikka aikaisemmin kirjoitinkin etten runoile kesästä enää, niin silti satunnainen auringon paiste kuulaalta taivaalta siirtää ajaukseni kesään. Auringon valosta hohtava parvekkeeni valkoinen seinä kirkkaan sinistä taivasta vasten on kuin olisi jossain välimeren maassa.
sattumalta kun
pilviverho repeää
kesä muistuu mieleen
16.10.2006 - 22:00
Pilvisumulla
kiedottu koko tienoo
– kaukaisuudessa kuusi
15.10.2006 - 17:55
lehtien lakastuessa
kynä ei kirjoita
enää kesästä
11.10.2006 - 22:09
Tuuli käy puissa
Keltaisia lehtiä
Alkaa satamaan
10.10.2006 - 21:34
Pihlaja, oksat
marjoista taipuneina
odottaa ottajia
05.10.2006 - 12:06
Punaisen mökin
takapihalla syntyy
myrkkysieniä
03.10.2006 - 17:54
Märän syystaivaan
pilvissä kantautuvat
hanhien kutsut