Aikaisemmat runot maaliskuulta 2006
(ilmestyneet edellisessä blogissa)


Perjantai 31.3.2006

    aamulla löydän
    lumessa sikin sokin
    jäniksen jäljet


Torstai 30.3.2006

Viimeinen koulupäivä

Tänään oli luokkamme viimeinen yhteinen koulupäivä. Kaikki toistelivat yhdessä koko päivän sitä. Vasta harjoituksista kotiin palatessa ymmärsin todella asian. Olin ystävieni kanssa menossa juhlistamaan tapahtumaa tuopillisella. Lunta tuiskutti sakeana, maa oli valkoinen ja hiljainen. Neljä vuotta olemme olleet niin paljon yhdessä. He ovat tulleet minulle tärkeiksi, vaikka alkuvaiheessa olin paljolti omissa oloissani. Miksi minun piti niin myöhään vasta ymmärtää kuinka paljon voin jakaa heidän kanssaan, jos vain antaudun ja olen oma itseni. Tuleeko toista tällaista yhteisöä minulle enää vastaan. Tulenko tapaamaan heitä kaikkiakaan koskaan. Minulle tulee ikävä vielä monta, monta kertaa.

    Viimeinen hetki
    ennen eroamista
    lunta kasvoilla


Keskiviikko 29.3.2006

[ote päiväkirjasta]
  
(...) Illalla palatessani kotiin istuuduin puiston penkille lepäämään, kun olin kävellyt koko kotimatkan raskasta taakkaa kantaen. Oli niin rauhallista. Uusi lumi oli peittänyt kaiken alleen. Suntin jäällä oli kissan tassunjälkiä. Ne voivat käyttää sitä oikoreittinään. Hetken kuluttua tulikin kissa, joka ylitti Suntin, oli matkalla jonnekin. Kissa piti kamalaa mekkalaa, kuulin sen äänen vielä kaukaisuudestakin. Ehkä voisin sittenkin alkaa munkiksi. Kaikki tämä kärvistely johtuu varmaan elämänjanostani. Voisin sammuttaa sen ja miettiä kuinka puu kaatuu metsässä. Sillä onhan tämä yhtä tyhjän kanssa. Kuinka monta ihmistä on tälläkin hetkellä, joka suunnittelee jo hautajaisensa. Ja yhtä "erityisen parasta ihmistä" kohden on tuhat lahjatonta surkimusta. Olen yksi sellainen, joka saa näyttämään erityisen parhaan ihmisen vieläkin hohdokkaammalta. Elämänjanon ohella on kyseessä myös alitajuinen rajallisuuden ymmärtäminen, kuolemanpelko. Siitä kumpuaa tarve jättää merkki itsestään maailmaan, jotta kuoleman hetkelläkin voi tuudittautua ajatukseen, että elän ihmisen mielissä. Kuinka turhaa kaikki onkaan. Kaikki merkit tulevat ajan saatossa tuhoutumaan ja lopulta kukin meistä katoaa, kuka hitaammin, kuka nopeammin, ihmitsenkin mielistä. Juuri tämä nykyhetki tuntuu äärimmäisen tärkeältä, mutta lopulta kaikki on poissa.

    surkutellessa,
    kulkukissa valittaa
    vielä isommin


Tiistai 28.3.2006
   
    tuulee mereltä
    pilvet matkaavat itään
    viekää mennessä!


Maanantai 27.3.2006
  
    Takana pitkä
    päivä. Sänkyni, ota
    jo syleilyysi!


Sunnuntai 26.3.2006
   
    tehtaan piippujen
    kaksi savupatsasta
    muuten pilvetön


Lauantai 25.3.2006
   
    Hyytävät viimat
    rommiteetä lääkkeeksi
    vilua vastaan


Perjantai 24.3.2006
   
Kesä

    iltaruskossa
    pelikaani tepsuttaa
    myöskin rannalla

[Portugalissa]


Torstai 23.3.2006
   
Kesä

    kesäiltana
    lepään parvekkeellani
    pääskyt taivaalla


Keskiviikko 22.3.2006

Kesä

    sudenkorento
    batiikkipaidalleni
    tahtoo vain tulla


Tiistai 21.3.2006

"Muista keksimäsi asiat!" Tuollaisen ohjeen keksein itselleni joskus. Kunpa ei aina tarvitse oppia kantapään kautta, vaan oppia muiden kantapäistä. Tai jos oppisikin omien jalkojen kautta, niin kunpa muistaisi ne opetukset. Tuo teksti (monen muun opetuksen ohella) tulisi tatuoida ihooni. Meillä kaikilla on varmasti omat hiljentymisen ja rauhoittumisen rituaalit tai tavat, jotka poistavat kiirettä ja ahdistuneisuutta. Mutta mikä siinä on, että silloin kun ihminen on kiireisimmillään niin hän tinkii eniten juuri noista voimaa-antavista asioista. Juttelimme juuri ystävien kesken, että jos nyt vihdoin alkaisi kunnolla sen "munkkielämän", eli heräisi kuudelta aamulla, tekisi joogat, meditaatiot ja fyysiset harjoitukset ja söisi terveellisesti. Haluaisin lisätä vielä siihen, että illat tulisi jättää rauhoittumiselle. Kello yhdeksän jälkeen ei tulisi miettiä mitään koulu- tai työasioita, vaan paneutua hyvään kirjaan tai elokuvaan. Se ei varmasti ole mitenkään pois ihmisen tehokkuudesta, vaan päinvastoin, antaisi enemmän. Ei se pelkkä nukkuminen riitä. Nyt aion levätä tämän illan ja tehdä aamulla sitten tarvittavat asiat.

    oi punainen tee!
    Etelä-Afrikasta
    nyt huulillani

Edelliseen taiteilija-merkintääni haluaisin mainita vielä yhden taiteilijoiden kirouksen; tulosvastuullisuuden. Enää ei riitä, että itseään ilmaistaan noin niin kuin fiilispohjalta, vaan siitä täytyy tehdä jatkuva prosessi, ja luova ollaan, vaikka sitten pakolla. Asia on mutkikas. Toisaalta pakko ajaa tekemään uutta ja pitää liikettä yllä, kasvussa (joudunhan minä pakottamaan laiskan kroppani liikkeelle aina bodatessanikin), mutta toisaalta se voi myös synnyttää paljon roskaa, kun täytyy väkisin täyttää joitain kiintiöitä. Sitä vähän pelkään tässä haikujakin kirjoitellesani. Että on niin kuin pakko-pakko havannoida maailmaa niin pirusti ja sitten sitä jäsennellä sanoiksi, että tulee ihan hulluksi, eikä lopulta saakkaan mitään aikaan.


Maanantai 20.3.2006
   
Kuka on taiteilija?

Olenko minä taiteilija? Oletko sinä taiteilija? On yksinkertaista määritellä vaikka kuka on opiskelija tai Suomen kansalainen, mutta sitten kun tulee puhetta taiteilijasta niin heti tulee kinaa. Sen minä kyllä lapset sanon, että älkää ikinä missään nimessä alkako taiteilijoiksi. Minä tiedän koska olen sellainen, ja sen tunnistaa siitä että minulla on ylimääräistä tuskaa, ahdistusta ja mielen levottomuutta, jota taiteilijoilla tunnetusti esiintyy. Minä toivon pääseväni siitä vain eroon. Nykypäivän taiteilijoilla on jopa vielä huonommin kuin ennen. Poissa ovat ne ajat jolloin taileilija oli vain maaninen juoppohullu, joka sotkee maaleja kankaalle. Nyt taiteilijan pitää jatkuvasti pohtia ja tutkia itseään, taidettaan ja maailmaa. Taiteilijan pitää jatkuvasti tarkkailla ja havannoida ympäröivää todellisuuttaa, ja itseäänkin, saadakseen materiaalia luomiselleen. Joskus se menee jo ihan kamalaksi, kun koko ajan miettii, kuten Tsehovin Trigorin, että tuossapa on mielenkiintoinen sananparsi, täytyypä sitä käyttää jossain. Elämän hienoissa huippuhetkissäkin sitä vain miettii, miten minä teen tästä taidetta. Minä ainakin haluan päästä siitä eroon. Haluan niin voimakkaita kokemuksia (tai mielentyhjentävää meditaatiota), että pääsen kaikesta ajattelusta eroon. Ja kamalinta on, että jonkinlainen taiteilijan rooli kulkee koko ajan mukana, eikä siitä pääse millään eroon. Kun taiteilija kokoontuu toisten taiteilijoiden kanssa yhteen he puhuvat taiteesta ja taiteilevat. Mutta sitten kun taiteilija menee muiden ei-taiteilijoiden joukkoon on hän yhä taiteilija. Hän niin sanotusti jalkautuu, tavallisten ihmisteen joukkoon, haistelemaan, etsimään ja tutkimaan jotain autenttista, kansanomaista, josta on taiteilijoiden piirissä jäänyt paitsi, ja josta sitten taiteilla lisää. Hitto, minä haluan mennä pelaamaan vain biljardia kapakkaan, pitää hetken hauskaa, enkä ajatella taidetta yhtään kenenkään kanssa. Haluan eroon ajattelusta, edes hetkeksi.

    Tavumääriä
    mietin vain, ja unohdin
    auringonlaskun

Ja vielä; miettikääpä sanaa taiteilija. Se on jotain sama kuin harrastelijassakin, joka on kiinnostunut, mutta tekee jotain vähän sinnepäin. Samoin näyttelijä, joka on muistuttaa vähän kuin vilauttelijaa; minä nyt tässä vähän näyttelen teille tämmöstä roolia. Nykyinen koulutukseni ei anna minulle taitoja edes noihin arvostettuihin lajeihin, minä osaan vain vähäsen kaikesta jotain. Minusta tulee isona OHJAILIJA.


Sunnuntai 19.3.2006
   
    Kyllä se kiire
    helpottuu: haudassa saa
    olla rauhassa


Lauantai 18.3.2006
   
    räntää ja loskaa
    tein parhaani, siltikin
    sukat märkinä


Perjantai 17.3.2006
   
Uutta ja vanhaa

Täällä olohuoneessa on ylt'ympäriinsä paperilappusia joihin olen kirjoitellut haikujani. On paperiarkkeja joihin olen ajan kanssa rustaillut irrallisia säkeitä ja lauseita. Joskus iskee myös inspiraatio kuin tyhjästä ja silloin täytyy ajatukset laittaa mihin tahansa saatavilla olevaan paperinpalaseen; laskun kirjekuoreen, kirjasto- tai kauppakuittiin, tai sanomalehden reunaan. Joskus aivoitukset ovat niin hyviä, että haikun ilmestyttyä mieleen on tavumääräkin juuri kohdallaan. Eilen illalla lukiessani kirjaa huomasin että olin kirjanmerkiksi laittanut ostoslaskun, johon olin rustaillut jonkun runon. Itseasiassa se oli haiku, jonka olen tänne galleriaan jo laittanut, mutta se on sellainen kertomani kuin salama kirkkaalta taivaalta -runo. Myöhemmin unohdin sen (kirjan väliin) ja yritin muistella miten runo meni, mutten millään keksinyt sitä uudelleen. Tein siitä uuden version, johon en kuitenkaan ollut niin tyytyväinen. Laitan tähän nyt sen kirjan välistä löytyneen vanhemman version, ja uudemman version voitte lukea päiväyksen ma 13.3. kohdalta.

    Vietän sunnuntain
    pölyn laskeutumista
    katsellessani

Ja laitetaan jotain uuttakin... Näkymä kesältä.

    kärpäset tulleet
    rappukäytävän vangit
    huomenna kuolleet


Torstai 16.3.2006
   
Vuosi sitten tähän aikaan olin juuri tullut Kiinaan. Joidenkin mielestä taidan kuulostaa jo joltain vanhalta ukolta, kun koko ajan puhun samasta asiasta, Kiinasta, tai ehkä kuulostan ylimieliseltä, itserakkaalta horisijalta. Pahoitteluni tämän asian johdosta. Yritän parantua tästä. Siellä idässä sain seurata myös sen seutujen kevään kulkua, joka kieltämättä tapahtui nopeammin. Ilmat olivat lämpimämmät, mutta illat tosin aika viileitä (eikä ikkunat eristäneet kylmää juuri ollenkaan), niin että vielä yhtenä yönä satoi hieman lunta, joka suli heti pois maahan tullessaan. Vähitelleen luonto alkoi elpyä talven jäljiltä. Ruoho alkoi viheriöimään, lehtiä tuli puihin, jotka, kummallista kyllä, lakastuivat alati, joten puu versoi koko ajan uusia lehtiä. Kadunlakaisijat siivosivat lakastuneita lehtiä pois harjoillaan. Myös pensaisiin alkoi tulla lehtiä ja kukat alkoivat kukkia. Kirsikkapuut alkoivat viheriöimään ja puhkesivat kukkaloistoon, jota kuitenkin kesti vain sen pienen hetken. Jykevät päivänvarjopuihinkin tuli lopulta lehdet ja kampuksen tiet saivat siten auringolta suojaavat lehtikaaret. Myös eläinkunta alkoi herätä. Lampien nuijapäät varttuivat aikuisiksi, ja eräänä yönä pitivät valtavaa meteliä voimantunnossaan, että ihan säikähdin. Jälkikasvua tuli myös muuallakin. Kampuksen villikissat saivat pentuja (jotka juoksentelivat emonsa perässä piilosta toiseen), linnut poikasia, lopulta ilmestyi perhosia, ja yötaivaalla lensi lepakoita. Lopulta oli kesä ja pakahduttava kuumuus.

    Kevät etenee
    yöllä lammelta kuuluu
    konnien kurnutus


Keskiviikko 15.3.2006
   
Tässä vuodenajassa on omat ihanuutensa kuin myös huonet puolensakin. Auringon lämpö on alkanut sulattaa lumen pois. Kaupungilla oli jopa asvalttia, jalkakäytävää, joka oli ihan kuivaa. Hiekoituksen jäljiltä jääneet sorat tosin eivät tunnu mukavilta jalkineiden alla. Jalkakäytävät alkavat täyttyä myös sohjosta. Välillä joutuu kävelemään reunojen lumipenkkoja jotteivat jalat kastuisi. Vielä onneksi eivät tiet kuitenkaan tulvi. Pyöräilijät voivat reteesti ajella keskellä kulkuväylää. Lumisohjoon painautuu pyörän renkaan jäljet, jotka yön aikana ovat jäätyneet uriksi. Kinoksien alta alkaa paljastua kaikenmoista tavaraa; roskia, pulloja, grilliruokapakkauksia, jätöksiä... Kävellessäni pensasaidan viertä, jossa varpuset lauleskelivat, haistoin myös mudan hajun. Ristiriitainen - tuoksu vai haju? - epämiellyttävää kuitenkin upottaessa kenkänsä siihen.

    Kevät paljastaa
    lumen alta mudan ja
    muut yllätykset


Tiistai 14.3.2006
   
    talojen katot
    paljastuvat lumelta
    vesipisarat


Maanantai 13.3.2006
   
    sunnuntaipäivä
    hiljaa pöly leijailee
    makaan ja seuraan


Sunnuntai 12.3.2006
   
    Eilen sameaa
    oli olut. Samea
    tänään on mieli.


Lauantai 11.3.2006
   
    Auringonlasku,
    avaan verhot ja päästän
    sen vierailulle


Perjantai 10.3.2006
   
    Säikytteleepi
    kevät. Lumet rymisee
    alas räystäiltä


Torstai 9.3.2006
   
Hyvä päivä on asenne

Eilen olin mahdottoman huonoissa tiloissa. Oli suuret itseinhot ja -syytökset, kun en tee tarpeeksi töitä näytelmän eteen, enkä mennyt ollenkaan capoeira-treeneihin ja illalla olin niin väsynyt etten jaksanut tehdä koulutehtäviä. Sitten, kun alkaa miettiä kaiken olevaisen tarkoitusta niin onhan se jo ihan liikaa. Tunteeni ovat menneet vuoristorataa monina päivinä. Aurinko on kuitenkin jaksanut antaa voimaa.

Tänään on kuitenkin hyvä päivä, hyvä mieli, seesteinen, kirkas. Aamulla auto sanoi itsensä irti ja se jouduttiin hinaamaan risteyksestä pois. Kaksi tuntia meni siihen, kun olisi pitänyt olla harjoituksissa. Mutta menivätkö hermoni? Ei. Oivalsin jotain ja tulin hyvin iloiseksi. Teemme vain itse itsellemme nämä kiireet. Kohtalo päätti käräyttää kiireisen miehen auton moottorin. Siinäpä sitten kiirehdit! Kävelin kotiin ja takaisin hakemassa bensaa (jos se olisi johtunut siitä, mutta ei). Ilma oli kirpeä, mutta aurinko lämmitti kasvoja. Lumihiutaleet kimalsivat auringon valossa. Bensa-aseman pumpun juurella oli paljon pistaasipähkinän kuoria. Varis nauroi korkeimmalla oksalla ja hytkyi samalla.

Mihin minulla on kiire ja mitä oikein tavoittelen? Pari päivää sitten tapaamani kaverini sai minut kysymyksillään jopa vihaiseksi; miksi oikein tavoittelen onnellisuutta, kun se on niin sattumasta kiinni, miksi tavoitella mitään. Autoni on tienlaidassa, mutta minulla on kaksi tervettä jalkaa joilla kävellä, näkevät silmät, toimivat kädet, rakkaita läheisiä ja kotona karvaiset elukat. Mielessäni soi Jouko & Kostin Salapoliisin tytär, ja taisin laulaakin sitä. En voinut olla hymyilemättä. Kiitos sille pojalle, joka tuli auttamaan auton työnnössä (ei uskaltanut itse tulla kysymään saako auttaa, mutta oli sen näköinen että halusi ja pyysin) ja sille vanhemmalle miehelle, joka huikkasi "sitten työntämään".

Tämänpäiväisiä harjoituksia tuli katsomaan meidän yliopettajamme. Rauhallista mieltäni ei voinut horjuttaa. Pienen tuskailun jälkeen päätimme Mikon (kolleegani, jonka kanssa teen lopputyöni) kanssa, että ei tässä kannata alkaa esittämään mitään pätevää. Tuodaan opettaja sisään, istutetaan tuoliin ja saa katsoa siinä kun punnerramme, venyttelemme, teemme koreografioita ja kuuntelemme iskelmiä. Opettajan kysymykset esityksestämme kyllä laittoivat tiukoille. Mutta mitä oikeastaan on niillä väliä, miten hahmojen persoonallisuuden muutokset ilmenevät tai niiden säröt. Jotkut joutuvat miettimään hieman vakavampia asioita; miten saada tämän päivän ruoka tai selviääkö hengissä iltaan asti. Dramaturgiset mietinnöt on naurettavan vähempiarvoisia niiden rinnalla. Otetaan ne ilon ja leikin kannalta. "Hetki lyhyt vaan täällä hengataan." Miksi polttaa itsensä piippuun jonkun näytelmän takia. Ei se homma mene siten, että on vain jokin esitys ja sitten se arvioidaan ja siinä se. Mikon sanoin, tämä on henkinen matka. Jos ja kun saan esityksen valmiiksi saatan hyvinkin sinä iltana kaatua portaikossa ja menettää henkeni. Mitä oikein tavoittelen ja miksi? Esitys ei voi olla pääasia, vaan jokainen hetki matkalla siihen. Sekin kun punnerramme. Tämän tekeminen kasvattaa meitä monella tapaa. Vaikka sitten rintalihaksia. "Kaikki mikä ei ole miinusta on plussaa." Näytelmässä haluan myös tuoda ajatuksen esiin, että ihminen olisi armollinen itselleen. Olemme kaikki heikkoja. Vaikkakin se ei meitä estä pyrkimästä parempaan. Muistaisinpa olla armollinen enemmän. Olkoon tämä teksti nyt pitkä haibun.

    Tähtipölyä
    aamulla auringossa
    - näkikö kukaan!


Keskiviikko 8.3.2006
   
    rästitöitä vain
    aurinko alkoi paistaa!
    rästiin jäävät taas


Tiistai 7.3.2006
   
    loista aurinko!
    loista aurinko! loista!
    loista loista vaan!
    loista vielä enemmän
    loista aurinko! loista!


Maanantai 6.3.2006
   
    eiliset juhlat
    totta horoskooppini
    olen apina!


Sunnuntai 5.3.2006
   
    tanssittaa tuuli
    lumihöytyväisiä
    sinne sun tänne


Lauantai 4.3.2006
   
    tehtaiden piiput
    pilviä tekee yöhön
    punertavia


Perjantai 3.3.2006

    Ohut kuun sirppi
    kallelleen kiepsahtanut
    sitten katoaa


Torstai 2.3.2006

    Väsynyt mieli
    on raskas kantaa. Kuppi
    teetä lääkkeeksi


Keskiviikko 1.3.2006
   
Säätila on todella vaihteleva tähän aikaan vuodesta. Innolla odotan jo ilmojen lämpiämistä. Sydämeni riemuitsee, kun aurinko paistaa. Koskaan ei kuitenkaan tiedä minkälainen sää on kun aamulla herää. Pari päivää sitten lumet olivat jo hiljalleen sulamassa. Aurinko oli kirkas ja lämmitti. Sitten yht'äkkiä lämpötila tavoittelee jo kahtakymmentä pakkasen puolella. Tänään sitten aamulla satoi lunta. Tuiskutti paljon pieniä hiutaleita. Oli kylmä ja aurinko oli kalpeana pilviverhon takana.

    Päivän tilanne:
    Talvi vastaan kevät on
    nyt yksi-nolla